Herrasmannin päiväkoti

 

Päiväkoti sijaitsee Ahtialassa Roopenkadulla. Herrasmannin päiväkodissa on viisi ryhmää, mutta itse olin pienimpien, eli 0-2 vuotiaiden ryhmässä. Työhön kuului esimerkiksi lasten kanssa leikkimistä, ulos mentäessä pukemista ja ruokailussa auttamista. Työ oli monipuolista ja tekemistä riitti koko päiväksi.

+lapset olivat ihania

+paljon eri työtehtäviä

+työskentely oli melko vapaata

päiväkodissa työskenteli muunmuassa lastenhoitajia, lastentarhanopettajia, siivoojia ja lähihoitajia.

1 thoughts on “Herrasmannin päiväkoti

  1. Itse sautuin valitsemaan saman TET-paikan, mutta olin kuitenkin hieman vanhempien (eskararilaisten) ryhmässä. Tässä ryhmässä sain lekkiä lasten kanssa, valvoa lapsia, järjeställä paikkoja ja auttaa työntekijöitä monissa eri askareissa. Opin myös vastuullisuutta ja lastenhoitoa. Paikka oli mukava ja samoin työntekijät, myös lapsen olivat mukavia paitsi välillä ehkä vähän riehakkaita. TET-paikkana Herrasmannin päiväkoti oli todella antoisa ja mukava.

Vastaa