Päiväkoti Tarina

 

Päiväkoti Tarina sijaitsee Renkomäessä. TET- paikka on päiväkoti- ikäisten hoitopaikka.

Tehtäviä:

– lastenhoito

-siivous

-puutarhanhoito

 

Plussat ja miinukset:

+ihanat lapset

+mukavat ohjaajat

+ei tule tylsää

-jos ei asu Renkomäessä niin sinne voi olla turha lähteä

TET- paikassa törmää  kasvatusalan  ammatteihin.

One thought on “Päiväkoti Tarina

  1. Päiväkoti Tarinassa työnkuvaan kuuluu lasten kanssa leikkiminen ja vahtiminen, pienet siivous ja järjestely hommat (esim. lattioiden ja tuolien pesu, imurointi, sänkyjen laittaminen ja petaus). Tet-paikassa tuli hyvin toimeen mukavien työntekijöiden ja avoimien lapsien kanssa. Tekemisestä saattoi välillä olla puutetta ja työhön ohjeistus oli melko vähäistä. Päivät olivat mukavia, mutta melko rankkoja -sillä töiden jälkeen ei oikein mutta jaksanut tehdä. Päiväkoti Tarinassa oppii erittäin paljon kärsivällisyyttä ja hyvänä esimerkkinä olemista lapsille. Alussa jouduin itse olla oma-aloitteinen, mutta myöhemmin lapset tulivat vuorollaan hakemaan minua leikkeihin mukaan. Päällisin puolin tet-paikkaan oli mukava lähteä ja siitä jäi hyvä kuva.

Vastaa