Kalliolan koulu

 

Olin tet-harjoittelussa Kalliolan koulussa. Valitsin tämän paikan koska kävin oman ala-asteeni siellä. Olin jo monta vuotta sitten päättänyt että ysi luokan tetin haluan viettää siellä.

Työ siellä oli erittäin monipuolista ja mukavaa lasten kanssa puuhastelua. Työtehtäviini kuului mm. läksyjen tarkastaminen, liikuntavaraston siivoaminen/järjesteleminen, ja projektitöissä auttaminen. Olin myös oppilaiden lounasdeittinä.

Työyhteisö oli todella huippu. Oli kiva päästä työskentelemään omien vanhojen opettajien kanssa. Koulun lasten kanssa työskentely oli myös fantsua. Oppilailta sai paljon positiivista energiaa. Se olikin parasta työssäni. En liiemmin pitänyt siitä, kun lähdimme Paimelan koululle tekemään inventaariota koulun irtaimistosta.

Suosittelen lämpimästi tätä paikkaa ihan jokaiselle mutta erityiseti Kalliolan koulun vanhoille oppilaille. Oli ihan huippua päästä näkemään ja työskentelemään tänä syksynä valmistuneeseen kouluun.

Vastaa