Keski-Lahden Seurakunta

 

Olin tet-harjoittelussa Keski-Lahden seurakunnan nuorisotyössä. Valitsin kyseisen paikan, koska rippikoulun jälkeen olin enemmän kiinnostunut seurakunnan toiminnasta.

Työtehtävinäni oli esim. isoskoulutuslappujen kopioiminen, tilojen järjestely sekä raamatunkohtien etsiminen ja niiden piirtäminen. Työyhteisö oli mukavaa ja rentoa. Työajat olivat joustavia. Aikaisintaan työt alkoivat klo 14:30 ja loppuivat yleensä klo 18-21. Parasta työssä olivat työajat, sillä en itse ole yhtään aamuihmisiä. Sai nukkua pitkään, mutta silti ehti töihin. Asia josta en pitänyt oli se, että harvoin oli oikeasti mitään tekemistä.

Suosittelisin paikkaa muillekkin. Meno on mukavaa ja pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin. Ja sitäpaitsi seurakuntakaan ei loppujenlopuksi ole edes ”jeesus sitä, jeesus tätä”, vaan mukavaa ryhmässä oloa. #kuintoinenkoti

(P.S jos menette Mukkula Openingii, ottakaa vähintään korvatulpat mukaan)

Vastaa