Jalkarannan päiväkoti

 

Olin tet-harjoittelussa Jalkarannan monitoimitalon (Jalon) päiväkodissa. Valitsin kyseisen paikan, koska yritin löytää mukavan tet-paikan kotini läheltä, ja satuin saamaan sieltä paikan. Olen myös koulun entinen oppilas, joten ajattelin, että voisin mahdollisesti tavata siellä jotain tuttuja.

Työtehtäviini kuului esimerkiksi lasten ruokakärryn hakeminen ja vieminen keittiöön, lasten vahtiminen sisällä sekä ulkona ja heidän kanssaan puuhailu.

Työyhteisöni oli mahtava. Kaikki muu henkilökunta (opettajat, siivoojat, päiväkodinhoitajat jne) olivat todella mukavia ja ystävällisiä sekä ohjeistivat minua tarpeen mukaan. Samaan aikaan rakennuksessa oli myös muita tet-läisiä ja opiskelijoita, joitten kanssa oli mukava hengata.

Työaikani oli aina kuusi tuntia per päivä, mutta sain valita itse, haluanko tulla aikaisin ja lähteä aikaisemmin vai tulla myöhempään ja lähteä myöhempään. Itse valitsin vakiotyöajakseni 8.00-14.00.

Työssä oli parasta ihana työympäristö ja tietysti lapset. Itse olin 1-3-vuotiaitten ryhmässä, ja heidän menojaan ja sekoilujaan oli huvittavaa seurata. Työ oli siis mielestäni todella palkitsevaa, vaikkakin rankkaa. Koko viikon sain myös muistella niitä aikoja, kun olen itse ollut päiväkodissa tai esikoulussa.

Minusta yksi työn ainoista miinuspuolista oli rankat työpäivät. Vaikka työpäivät olivatkin vain kuusi tuntia, kun sen viettää niin varuillaan ja puuhaten, siitä tulee todella uuvuttavaa. Olen myös sitä mieltä, että ehkä ajattelumaailmani ja luonteeni eivät sopineetkaan tuohon työhön niin paljon, kuin olisin luullut. Tämä ei tietenkään johtunut työpaikastani, vaan minusta itsestäni.

Kuitenkin suosittelen ehdottomasti tätä paikkaa muille, erityisesti jos tulet toimeen pienten lasten kanssa. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, sopiiko luonteesi tähän työhön, sillä se ei todellakaan sovi aivan kaikille.

Vastaa