Kytölän päiväkoti

 

Kävin 9-luokan tet-harjoitteluni Kytölän päiväkodilla. Valitsin sen harjoittelupaikakseni, koska se on niin lähellä kotiani. Pystyin pyöräilemään sinne ja kotiin joka päivä.

Työtehtäviini kuului muun muassa leipien voiteleminen, lapsien vahtiminen ja yksinkertaisten palapelien ratkaiseminen, kun palojen tallessa olosta ei oltu varmoja. Työtehtävät olivat varsin yksinkertaisia ja helppoja. Työtehtävien haasteettomuutta ei voi liiaksi moittia, kun otetaan huomioon, että harjoittelupaikka on päiväkoti. Harjoittelemassa olin puoli yhdeksästä puoli kolmeen, minkä ajan minulle riitti koko ajan tekemistä.

Parasta harjoittelemisessani oli raikkaan hapen saatavuus ulkona, kun ulkoilutimme lapsia. Olin kykeneväinen rentoutumaan luonnossa, vaikka ajatus lapsista huolehtimisesta oli koko ajan aivoni perukoilla. Huonoin asia harjoittelussa oli ilmiselvästi Lahden Aterian tarjoama ruoka, joka ei ollut niin laadukasta kuin huippuravintola Ellimme ruoka.

Suosittelen paikkaa muillekin oppilaille, jos he tahtovat mieluummin levätä laakereillaan, kuin esimerkiksi siivota päivästä toiseen viikon ajan. En suosittele tätä harjoittelupaikkaa, jos oppilaat tahtoisivat, että ruoka on heidän harjoittelunsa kohokohta. Kaiken kaikkiaan kokemus on hieno, ottaen huomioon, että se on päiväkoti. Muutoin kokemus on aivan normaali.

Vastaa