Sinuhe on lahtelainen leipomoyritys, joka valmistaa leipiä, kakkuja ja muita suussa sulavia herkkuja joka tilanteeseen sekä yllä pitää useampa kahvilaa Lahden alueella. Itse työskentelin Mariankadun pisteessä, mutta mm. Triossa on toinen Sinuhen kahvila.
Tettiläisenä hoidin kahvilassa yksinkertaisimpia tehtäviä ja pidin pöydät puhtaana muille työntekijöille. En päässyt kosketuksiin asiakaspalvelun kanssa monesti, mutta olin positiivisesti yllättynyt miten erilaisia juttuja kahvilassa minulle riitti. Sain esimerkiksi täyttää aamiassämpylöitä, kokeilla erikoiskahvien tekoa ja kakkujen kuorrutusta ja leikkausta. Nuo hetket olivat kyllä vähäisiä kahden viikon ajan jaksolta, jonka käytin pääasiassa tiskikoneen kanssa säätäessä ja tuolien ja pöytien siistinä pitämisessä.
Tet-paikassa törmää muun muassa kahvilapälliköihin ja konditoriatyöntekijöihin sekä tarjoilijoihin.
Tet-paikan plussat ja miinukset
+ erilaisia työtehtäviä
+ viihtyisä ympäristö
+ mukavat ja huomioon ottavat työntekijät
+ maukkaat ruokailut
+koko ajan tehtävää
– epämukvat työajat (aamu- ja iltavuoroja)
– ei asiakaspalvelua
– epämukava työasu
– vähän lyhyitä taukoja
– paljon seisomista