Muotitalolehto oy

 

Olin tet-harjoittelussa Muotitalolehdossa. Valitsin paikan, sillä isäni suositteli sitä ja en ollut vielä saanut monista yrityksistä huolimatta tet-paikkaa. Siellä purin sinne tulleita tuotteita ja viikkasin vaatteita sekä laitoin niitä henkareihin. Pääsin myös lajittelemaan henkareita, pukemaan mallinukkeja ja pakkamaan lähteviä tuotteita. Pyyhin myös peilejä ja vein roskia.

Työyhteisö oli aika pieni, joten pääsin olemaan hetken kaikkien kanssa. Kaikki olivat oikein kivoja ja mukavia minua kohtaan.  Menin joka päivä yhteentoista ja pääsin viideltä. Muutamana päivänä pääsin etukäteen, jos sain jo kaiken tehtyä ajoissa. Parasta työssä oli uuden oppiminen työskentelystä ja erityisesti vaatealasta. Pidin myös järjestelemisestä. Ei niin hauskaa oli vasta viideltä pääseminen.

Suosittelen paikkaa vaatealasta kiinnostuneille tai jollekin, joka haluaa uusia kokemuksia.

Vastaa