Kaikki kirjoittajan Aino Sandelin artikkelit

Lotilan koulu

 

Olin TETissä Lotilan koulun 1A:lla. Lotilan koulu sijaitsee lähellä Lahden keskustaa, Vuoksenkatu 9:ssä. Tehtäväni oli toimia ykkösten avustajana, esim. auttaa heitä äidinkielen, ympäristötiedon ja matikan tehtävissä. Lisäksi toimin yleisesti opettajan avustajana, olin mukana liikuntatunneilla heittelemässä pesäpalloa ja pitämässä yleistä järjestystä yllä.

TET-paikan plussat ja miinukset:

-Opettajainhuoneessa oli hieman outoa, sillä en kuulunut työyhteisöön.

-Tietyt hankalat tapaukset olivat vaivalloisia, ja välillä heidän kanssaan ei meinannut sujua.

+Oli mahtavaa huomata, miten oli avuksi tietyille oppilaille, kun varsinainen opettaja ei ehtinyt koko ajan auttaa heitä.

+Lapset ja henkilökunta olivat todella mukavia.

+Työpäivät eivät olleet kauhean pitkiä. (Mutta oikealla opettajallahan työt jatkuu aina.)

Työssä törmäsi mm. opettajan ja avustajan ammattityönkuviin.

Kuvahaun tulos haulle lotilan koulu