Avainsana-arkisto: englanti

Lahden Englanninkielinen Päiväkoti

 

Olin tet-harjoittelussa Lahden Englanninkielisessä Päiväkodissa. Olin ensimmäisen viikon pienempien eli junioreiden kanssa, toisen viikon senioreiden kanssa ja yhden iltapäivän after school -ryhmän eli koululaisten kanssa iltapäiväkerhossa.

Tykkään lapsista, joten halusin päästä heidän kanssa tekemisiin. Olin kuitenkin jo seiskalla päivän taksvärkissä Launeen esikoulussa, joten halusin jotain haastetta ja tykkään puhua eri kielillä, niinpä valitsin tet-paikakseni Lahden Englanninkielisen Leikkikoulun.

Työtehtäviini kuului mm. lapsien kanssa oleminen ja leikkiminen, heidän hoitaminen, työntekijöiden avustaminen opetuksissa, lapsien vahtiminen ja paikkojen siivoaminen.

Minulle jäi positiivinen kuva työyhteisöstä. Oikeastaan kaikki juttelivat kanssani ja olivat mukavia.

Työaikani olivat joka päivä klo 9-15.

Työssä parasta oli lasten kanssa kommunikointi ja se, kun huomasin heidän kielitaitonsa kehittyvän päivä päivältä. Itse englannin puhuminen oli mielestäni mahtavaa ja se todellakin teki kahdesta viikosta paljon mielenkiintoisemman. Jokainen päivä oli aina erilainen. Parasta oli myös se, että kanssani samaan aikaan ”harjoittelijana” oli Väli-Amerikasta tuleva vapaaehtoistyöntekijä. Hänen kanssaan oli aina super mukava tehdä töitä & jutella ja samalla hän toi työporukkaan hyvin kansainvälisyyttä.

Mieleeni ei jäänyt mitään suurempia huonoja puolia. Ainut tylsä kohta päivästä oli lasten päikkäriaika, jolloin ei juuri ollut tekemistä.

Suosittelen paikkaa jokaiselle, joka tykkää englannin puhumisesta, pitää lapsista ja on sosiaalinen sekä reipas.