Avainsana-arkisto: Fitaly

Fitaly

 

Olin tet-harjoittelussa Fitaly- lounaskahvilassa Kauppahallissa. En valinnut paikkaa itse, vaan opo valitsi sen, koska en ollut saanut tet-paikkaa ajoissa.

Työtehtäviini kuului mm. tiskausta, ruoan laittoa, kassan hoitamista sekä pöytien siivoamista.  Työntekijät olivat todella mukavia,  ja paikan omistajan äiti oli siellä myös töissä, joten ilmapiiri oli hyvin lämminhenkinen. Työntekijät olivat hyvin läheisiä.

Työvuoroni alkoi joka aamu kello 9:00 ja pääsin kotiin noin kello 15:00. Parasta tetissä oli työskennellä kassalla, sain oppia miten kassakonetta käyetään, sekä miten asiakkaiden kanssa toimitaan.  Tiskaamisen olisin voinut jättää tekemättäkin, ainakin oppimisen kannalta, sillä olen oppinut sen hyvin kotonakin. Mutta oli se silti ihan kivaa, oli ainakin paljon tekemistä.

Voin suositella paikkaa muille, sillä siellä oli todella mukavaa sekä rentoa, ja tekemistä riitti.  Kahviakin sai juoda aamulla ihan rauhassa ennen kuin asiakkaat saapuivat.