Avainsana-arkisto: hollola

Hollolan Lidl

 

Olin tetissä Hollolan Lidlissä. Valitsin tämän paikan, koska se oli ensimmäinen, johon pääsin. Työtehtäviini kuului hyllyttämistä, siivoamista sekä asiakkaiden auttamista. Työyhteisö oli rento. Työaikani oli 9.00 – 15.00, mutta yleensä minut päästettiin kotiin aikaisemmin, koska kaikki työtehtävät oli suoritettu. Työssä parasta oli rento ilmapiiri. Työssä ei ollut niin hauskaa raskaiden lastien siirtely/hyllytys. Suosittelen työpaikkaa muille, jos ihmisten auttaminen ja raskaiden lastien hyllytys ei ole ongelma.

Pulla Pojat Oy

 

Olin tet-harjoittelussa Pulla Pojat Oy:ssä. Minulla ei ollut tiettyjä syitä miksi olisin halunnut juuri sinne, mutta en halunnut kuitenkaan mennä samaan paikkaan missä olin ollut 8. luokalla, joten menin sinne.

Työtehtäviä minulla ei ollut muuta kuin leivonnaisten pussitusta, korien pesemistä ja muuten pakkaamista. Työtehtävät eivät olleet haastavia, joten kaikkia tehtäviä pystyy kyllä tekemään huoletta.

Työntekijät olivat mukavia ja auttoivat aina jos kysyttiin. Oma työnantajani oli mukava ja tuli myös aina välillä kysymään, että tarvitsinko vaikka apua tai muuta vastaavaa. Että silleen voin sanoa, että siellä oli hyvä ilmapiiri.

Itse menin töihin aina aamulla  klo 7.00 ja pääsin yleensä ennen 13.00. Sen voin sanoa niistä, että itselleni oli vähän haastavaa nousta aikaisin, mutta kyllä siitä selviää.

Parasta oli se, että samassa paikassa oli toinenkin oppilas samasta koulusta ja oli sen takia hauskaa tutustua myös häneen. Totta kai parasta myös oli se, että sai syödä paljon hyvää ruokaa ja leivonnaisia. Se mikä ei ollut hauskinta oli se kun piti nousta aikaisin aamulla (mainitsinkin sen jo tuossa aikaisemmin), mutta muuten ei mitään.

Voin itse suositella tätä kaikille, jotka ovat kiinnostuneet tästä alasta ja ovat aamuvirkkuja, mutta tämä työ ei sovi tietenkään niille jotka eivät ole tästä alasta kiinnostuneet.