Intersport on urheilutarvikeliike Karismassa. Se myy liikuntaan tarkoitettuja vaatteita ja tarvikkeita.
TET-harjoittelijalle Intersportissa löytyy paljon tehtävää, joten tylsää ei ainakaan tullut. Pääsin viikon aikana purkamaan tilauksia, tarkistamaan niitä, laittamaan tuotteita esille, somistamaan, laittamaan tuotteisiin hälyttimiä ja hintoja, sekä hiukan siivoamaan.
Hyvää TET-paikassa oli, että tekeminen ei loppunut kesken. Työilmapiiri oli hyvä ja kaikki työntekijät olivat mukavia ja avuliaita. He keksivät ja antoivat tehtäviä mielellään. Työajat olivat ihan hyvät ja positiivista oli myös se, että sain pitää ruokatauon aivan silloin, kun itse halusin. Mielestäni Karisman Intersport oli oikein hyvä TET-paikka.
Työpäivän aikana ei ollut oikein mahdollisuutta istua, ja kuusituntiset päivät sujuivat seisten ja kävellen, mikä oli melko raskasta. Koulussa kun ollaan totuttu istumaan koko päivä. Työtehtäviin kuului myös melko raskaiden pakettien ym kantelu, mutta eivät ne kuitenkaan haitanneet viihtyvyyttä yhtään, joten en sanoisi niitä miinuksiksi.
Intersportin ammatteja ovat ainakin kauppias ja myyjä.
Tet-harjoittelija purkaa laatikoita, siivoaa, siistii varastoa, laittaa tavaroita hyllyyn, kuittaa lähetyksiä ja poistaa tavaroita hyllystä.
+ riittää paljon töitä
+muut työntekijät olivat mukavia
-päivän aikana ei pääse istumaan
-työaika voi venyä ylikin
Tet-paikassa ammatteja ovat myyjä ja kauppias.