Aihearkisto: Kulttuuriala

Lahden kaupunginteatteri, puvusto

 

Olin tet-harjoittelussa Lahden kaupunginteatterin puvustossa. Valitsin kyseisen paikan, koska se vaikutti mielenkiintoiselta. Työtehtävät olivat monipuolisia, esimerkiksi vaatteiden saumojen ratkominen, housuhyllyn järjrstely, nimilappujen ompelu, ja kenkien lankkaus. Työssä oli parasta, kun sai ommella nimilappuja ja silittää vaatteita. Housuhyllyn järjestäminen oli fyysisesti raskasta, silti jotenkin rentouttavaa.  Huonoja puolia olivat esimerkiksi päänsäryt joita huonot asennot aiheuttivat. Kenkien lankkauksesta en myöskään pitänyt koska sain kenkälankista päänsäryn. Voin siitä huolimatta suositella paikkaa muille, koska kokemus oli mielenkiintoinen ja siinä pääsi tekemään monenlaisia työtehtäviä.

 

Liipolan kirjasto

 

Olin TET-harjoittelussa Liipolan kirjastossa. Valitsin kyseisen paikan, koska halusin johonkin kirjastoon ja ainoa mihin enää otettiin TET-harjoittelijoita oli Liipolan kirjasto. Työtehtäviini kuului palautettujen kirjojen järjestäminen takaisin hyllyihin, varattujen kirjojen etsimistä sekä lasten kanssa pelaaminen (kirjasto oli koulun yhteydessä). Työyhteisö oli mukava. Sain päättää paljon milloin menin töihin, yleensä menin yhdeksään tai kymmeneen ja pääsin kolmelta tai neljältä. Työssä oli parasta järjestää kirjoja palautuksen jälkeen takaisin hyllyihin. En keksi mitään ei-niin-mukavaa työtehtävää, mitä olisin joutunut tekemään TETissä. Suosittelen paikkaa, koska siinä ei ole hirveä kiire ja se oli rauhallinen ensi TET paikka.

4H-yritys Namuponit

 

Valitsin tämän paikan, koska tunsin jo ennestään osan työyhteisöstä. Tehtävänäni oli tehdä erilaisia käsi- ja siivoustöitä 9.00-15.00. Minulla oli puolen tunnin ruokatauko.

Mukavaa paikassa oli, että sain tehdä töitä rennolla meiningillä, eli aikataulu ei ollut liian tiukka. Ikävintä oli siivoaminen.. Ylipäätään 4H-yritys oli kiva TET-paikka.

Lahden ammattikorkeakoulun muotoiluinstituutti

 

Olin TET-jakson aikana Lahden ammattikorkeakoulun muotoinstituutissa. Valitsin kyseisen paikan, koska työ vaikutti monipuoliselta ja mielenkiintoiselta. Halusin myös syventää kuvataiteen opintojani muotoilun osalta ja tutustua mahdolliseen jatko-opiskelupaikkaan. Työtehtäviini kuului mm. kokelaiden opastaminen, pääsykokeiden alustaminen ja työntekijöiden assistenttina toimiminen erilaisissa tehtävissä. Työyhteisö oli avoin ja ilmapiiri oli rento. Työaikani pysyivät melko vaihtelemattomina, noin 6-8h päivässä. Parasta työssäni oli positiivinen ilmapiiri ja työnkuvan monipuolisuus. Toisinaan työtehtävät olivat yksitoikkoisia tai vaativat laajalti työpaikan tuntemusta. Suosittelen paikkaa muotoilusta ja taiteesta kiinnostuneille.

Indoor Group Oy

 

Olin TET-harjoittelussa Indoor Groupilla muutto- ja kuvausapuna. Indoor Group ei ollut ensimmäinen vaihtoehtoni, vaan pikemminkin varasijalla. Toinen vanhemmistani on siellä töissä, ja siksi menin sinne.

Yksi työtehtävistäni oli syväkuvissa tarvittujen huonekalujen valmisteleminen kuvausta varten. Autoin myös intereiden suunnitelemisessa ja järjestelemisessä. Toimiston sijainti oli myös muuttumassa, joten parina päivänä tyhjensin kansioita ja lajittelin papereita muiden töiden lisäksi. Pääasiassa autoin studiossa Sotkan puolella. Toimiston puolella autoin myös Askon työntekijöitä. Pääsin myös tutustumaan Askon ja Sotkan sosiaalisen median ylläpitoon ja toimintaan. Sain myös tutustua Sotkan liikkeiden suunnitteluun.

Toimiston työyhteisö oli erittäin mukava ja positiivinen. Vastuuhenkilöni olivat erittäin ystävällisiä ja avoimia. Työaikani oli noin 8-16. Olin tämän takia töissä vain kahdeksan päivää.

Työssä parasta oli mielestäni studiossa auttaminen, koska se oli monipuolista ja opin siinä, miten huonekalujen kuvaukset toteutetaan. Huonot puolet tulevat myös studiosta. Syväkuvia ottaessa joutuu myös odottamaan pitkiä aikoja, ennenkuin pääsee jatkamaan töitä, joten jouduin myös odottamaan silloin tällöin.

Paikkaa on vähän vaikea suositella muille, koska itsekkin pääsin sinne vanhempani kautta ja työmatkat ovat pitkiä. Siellä joutuu myös odottamaan pitkiä aikoja ilman mitään tekemistä aina välillä. Työ saattaa olla myös raskasta, jos joutuu kantamaan isoja huonekaluja, joten siinäkään ei välttämättä aina saa autettua.

Mandala kauppa/ompelimo

 

Olin tetissä Mandala ompelimo/kaupassa, joka on osa Lahden kaupiunki kyläksi- projektia.

Valitsin paikan lähinnä koska se kuului Sylvia koti- yhdistykseen , jossa minun isovanhempani työskentelevät siellä ja ovat kertoneet minulle paljon hyviä asioita Mandalasta ja se herätti kiinnostukseni hakemaan sinne tet-jakson ajaksi.

Työtehtäviini kuului kahvitaukojen valmistaminen, kasvien kastelu, siivoaminen, kehitysvammaisten viihdyttäminen, ompelimon tuotteiden valmistaminen (esim. korujen ja hattujen valmistus) sekä tarvikkeiden ja ruokatarpeiden noutaminen/vienti.

Työyhteisö oli erittäin mukava ja lämminhenkinen! Työntekijöiden kanssa oli helppo tulla juttuun, vaikka osa heistä puhui vähän huonoa suomea. Pomo/ohjaajani oli erittäin mukava ja helposti lähestyttävä.

Työaikani olivat helpot, menin töihin klo. 9.30 aamulla ja lähdin klo. 15.20 (välillä jäin vähän pidemmäksi aikaa, tosin se oli omasta halusta eikä minun olisi ollut pakko jäädä).

Työ oli muutenkin todella mukavaa joten parasta asiaa työssä on vaikea sanoa. Parasta omasta mielestäni oli ulkomaalaisten kanssa työskentely ja kaupungilla asioiden itsenäinen hoitaminen.

Mandalassa työskentely oli mukavaa, mutta siellä helposti voi tulla tylsää jos teet tehtäväsi ripeästi, joten suosittelen ottamaan mukaan kuulokkeet joista voit kuunnella musiikkia työtehtävien lomassa.

Suosittelen Mandalaa jos sinua kiinnostaa sosiaalinen, rento ja suhteellisen monipuolinen työ.

Lahden kaupungin pääkirjasto

 

Olin tetissä Lahden kaupungin pääkirjastossa. Valitsin paikan, koska se vaikutti mukavan rauhalliselta työpaikalta enkä päässyt muualle. Työtehtäviini kuului kirjojen ja elokuvien hyllyttämisen ja palauttamisen lisäksi esimerkiksi asiakkaiden neuvominen. Olin myös mukana sekä kirjastoautossa että satutunnilla ja koristelin arvontalipukelaatikkoa. Työyhteisö oli viihtyisä, sillä työkaverini olivat mukavia ja avuliaita. Minut myös perehdytettiin hyvin työtehtäviini. Työaikani oli päivittäin noin kuusi tuntia, johon sisältyi puolen tunnin ruokatauko. Valitsin mennä aamukahdeksaan, jotta pääsisin jo kahdelta. Varsinaisessa työssä parasta oli päästä kirjaston kulissien taakse. Työ oli ihan mielekästä, mutta tulin vakuuttuneksi, ettei kirjastovirkailijan ammatti ole minua varten. Työssä epämukavinta oli pitkät hyllyttämisjaksot. Suosittelen paikkaa niille, joita kiinnostaa rauhallisessa paikassa työskenteleminen ja monipuoliset työtehtävät.

Lahden kaupunginteatterin kampaamo ja maskeeraamo

 

Olin tet-harjoittelussa lahden kaupunginteatterin kampaamossa ja maskeeraamossa.  Valitsin paikan koska olen kiinnostunut kulttuurialasta ja minua aidosti kiinnosti nähdä minkälainen porukka on näytelmien ja musikaalien taustalla. Halusin myös vaihtelua 8.lk tet-harjoitteluun.

Pääosin pesin maskeerausvälineitä ja tutustuin maskeeraajien työhön katsomalla kun he tekivät näyttelijöille maskeja. Pääsin seuraamaan kahdesti pikavaihtoja, joita tehdään esityksen aikana lavan takana. Sain myös tehdä hieman erilaisia työtehtäviä, kuten viiksien (tekoviiksien) huoltoa.

Työyhteisö oli erittäin mukava ja ystävällinen. Tunnelma oli rento ja olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Aluksi minua ehkä hieman jännitti mutta nopeasti pääsin mukaan yhteisöön ja juttu alkoi luistaa.

Työajat vaihtelivat, sillä ne riippuivat esitysten ajoista. Usen tulin työpaikalle n. 3h ennen ensimmäisen esityksen alkua. Kerran työni alkoivat vasta neljältä ja silloin pääsin katsomaan iltanäytöstä.

Parasta työssäni oli katsoa näytöksiä lavan takana, sillä sieltä sain aivan uuden näkökulman esityksiin. Nyt tiedän oikeasti millainen työ on esitysten takana.  hauskaa oli myös oppia uusia asioita kuten viiksien huolto. En tosin ollut tottunut siihen, että välillä vain seurasin muiden työtä. Tämä oli joskus minulle haastavaa.

Suosittelen paikkaa kaikille, jotka ovat edes vähän kiinnostuneita kulttuurista ja miksei muillekkin. Oli tärkeää kuunnella ohjeet hyvin ja uskaltaa kysyä, jos jokin oli epäselvää.

Renkomäen kirjasto

 

Olin tet-harjoittelussa Renkomäen kirjastossa ja valitsin paikan, koska halusin tietää alasta enemmän, ja paikka oli muutenkin hyvällä sijainnilla.

Pääsin tekemään paljon kaikenlaista, kuten hyllyttämään, mukaan lukupiireihin ja kirjasairaaloihin, päivittämään someja, tarroittamaan lastenkirjoja yms. Työyhteisö oli hyvä ja sopivan rento, mutta asiallinen. Aika kului nopeasti ja työpäivät olivat mielenkiintoisia.

Menin joka päivä töihin klo 8 ja pääsin klo 14. Työajat olivat hyvät, ja sovimme työntekijöiden kanssa ne yhdessä.  Työssä oli parasta sen monipuolisuus ja että pääsi tekemään töitä välillä lasten kanssa, mutta välillä myös yksin.

Suosittelen paikkaa ehdottomasti muille, sillä työtehtäviä oli sopivasti ja ne olivat kaikki mielenkiintoisia.

Sinfonia Lahti

 

Olin TET-harjoittelussa Sinfonia Lahdella. Valitsen paikan, koska haluan tulevaisuudessa työskennellä musiikkialalla ja olin kuullut paikasta paljon hyvää.

Pääsin monipuolisesti tutustumaan Sinfonia Lahden hallinnon työtehtäviin. Pääsin myös esimerkiksi ottamaan kuvia Sinfonia Lahden instagramiin, myymään konsertteihin käsiohjelmia, suunnittelemaan oman konsertin ja kuuntelemaan orkesterin harjoituksia. TET-viikkoni oli erityinen, koska silloin kansainvälinen Paulon-sellokilpailu rantautui Lahteen. Sain myös ohjata kilpailun tuomaristoa.

Työyhteisö oli todella ystävällinen ja kannustava. Kaikki tulivat hyvin toimeen toistensa kanssa. Työajat vaihtelivat paljon. Yleensä olin töissä kello 10-14. Kahtena iltana olin myös iltatöissä konserteissa.

Työssä parasta oli, että sain tutustua monipuolisesti Sinfonia Lahden toimintaan ja kuunnella paljon orkesterin harjoituksia. Yhtenä päivänä kuoritin asiakaskyselyjä, ja se oli hieman tylsää. Nautin silti paljon hatjoittelujaksostani.

Suosittelen paikkaa kaikille musiikista kiinnostuneille.

Sinfonia Lahti

 

Olin TET-harjoittelussa Sinfonia Lahdella. Valitsin kyseisen paikan, koska minua kiinnostaa musiikki ja orkesteritoiminta. Työtehtäviini kuului mm. orkesterin harjoitusten kuunteleminen, ohjelmakirjojen myynti ennen konserttia ja erilaisiin toimiston työtehtäviin tutustuminen. Työyhteisö oli lämminhenkinen ja apua sai aina tarvittaessa. Työpäiväni alkoivat yleensä klo 10 ja päättyivät klo 16. Työajat vaihtelivat hieman, mutta se ei häirinnyt minua. Parasta TET-paikassani oli muusikoiden ja henkilökunnan työtehtäviin tutustuminen. Pidin erityisesti orkesterin harjoitusten kuuntelemisesta. TET-paikka oli minulle paras mahdollinen, enkä löytänyt mitään vikoja. Koko viikko oli mielenkiintoinen ja joka päivä tapahtui jotain uutta. Suosittelen paikkaa ehdottomasti ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet muusikon ammatista ja haluavat tietää siitä lisää.

Sinfonia Lahti

 

Olin TET -harjoittelussa Sinfonia Lahdella. Valitsin kyseisen paikan, koska tähtään ammattimuusikoksi. Käyn Sinfonia Lahden konserteissa usein ja olen itsekin esiintynyt tämän orkesterin kanssa. Moni tuttuni myös suositteli paikkaa minulle. Sain tietoa monipuolisesti Sinfonia-Lahden hallinnon ja orkesterin työstä. Kyseisellä viikolla Sibeliustalolla oli sellokilpailut, joten pääsin muun muassa myymään käsiohjelmia ja ohjaamaan tuomaristoa. Kuuntelin myös paljon harjoituksia. Työyhteisö oli todella positiivinen ja innostava. Työajat olivat yleensä klo 10-16, mutta jos illalla orkesterilla oli konsertti, niin työaika oli klo. 10-14 ja 17.30-21. Työssä oli parasta uusiin ihmisiin tutustuminen, tuomariston ohjaus, harjoitusten kuuntelu ja tutustuminen orkesterimuusikon ammattiin. TET -paikasa ei ollut mitään ikävää. Suosittelen paikkaa ehdottomasti varsinkin musiikin harrastejille, koska siellä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa paljon tietoa muusikon ammatista.

Lahden kaupunginteatterin paja

 

Olin tet-harjoittelussa Lahden kaupunginteatterin pajalla. Valitsin kyseisen paikan, koska olen kiinnostunut kulttuurialasta.

Työtehtäviini kuuluivat muun muassa lavasteiden teko. Tutustuimme myös teatterin tiloihin ja ammattinimikkeisiin vastuuhenkilön opastuksella, sekä opiskelimme vähän värioppia ja saimme maalata väriympyrät itsesekoittamillamme väreillä (käytössämme olivat vain perusvärit). Tutustuimme myös erilaisiin pintakäsittelytekniikoihin  (saimme muun muassa tehdä itse liitutaulut) ja pääsimme ilmaisiksi katsomaan näytelmän.

Työyhteisö oli todella viihtyisä! Kaikki työntekijät näyttivät pitävän työstään ja ilmapiiri oli mukava ja ystävällinen.

Menin töihin klo.9 ja pääsin vähän ennen tai jälkeen kolmen. Työssä parasta oli lavasteiden teko! Oli myös kivaa, kun kaverini oli samassa tet-paikassa ja pääsimme työskentelemään yhdessä. En keksi mitään negatiivistä!

Suosittelen paikkaa lämpimästi muille, erityisesti sellaisille henkilöille, jotka pitävät käsillä tekemisestä ja ovat kiinnostuneet teatterin toiminnasta.

Lahden Musiikkitalo

 

Olin TET-harjoittelussa Lahden Musiikkitalolla. Valitsin paikan koska harrastan soittoa ja paikka vaikutti kiinnostavalta. Työtehtäviin kuului siivoaminen, soittimien virittäminen ja järjestely. Pääsin myös kokoamaan pari sähköpianoa.

Työyhteisö oli mielestäni mukava. TET-paikassa oli paikalla toinen TET-harjoittelija, yksi työntekijä ja omistajakin oli paikalla suurimman osan ajasta. Työajat olivat mukavat, sillä menin aamulla kymmeneltä töihin ja pääsin usein jo kahden ja kolmen välillä kun hommat oli tehty. Työssä parasta oli se, että se oli suurimman osan ajasta rentoa. Paikan miinus voisi olla se, että välillä tuli todella tylsää. Suosittelen paikkaa niille jotka tykkäävät musiikista ja soittimen ympärillä olemisesta.

Lahden kaupunginteatterin työpaja

 

Olin tetissä Lahden kaupunginteatterilla. Valitsin paikan koska se vaikutti mielenkiintoiselta ja mukavalta.

Maalasimme siellä parini kanssa lavasteita, järjestelimme tavaroita ja teimme yhden lavasteen alkeita.

Työyhteisö teatterilla oli rento ja tosi mukava; kaikki tunsivat toisensa ja vitsailivat yhdessä. Kaikki tervehti – myös näyttelijät joita näkyi käytävillä – aina, kun tuli vastaan. Pajan työväki tutustutti meidät omiin työtehtäviinsä ja se oli aika mukavaa.

Työajat pajassa oli suurinpiirtein joka päivä 9-15, mutta joskus jäimme sinne vapaasti tekemään kolmen jälkeenkin. Viimeisenä päivänä pääsimme hieman aikaisemmin. Ruokatauko oli noin 45 minuuttia, muttei haitannut jos tuli vähän myöhässä.

Parasta tetissä oli lavasteiden tekeminen ja maalaaminen ja mukavat ihmiset. Metallipuolen tavaroiden järjesteleminen ei ollut ehkä niin hauskaa, mutta ei me sitä kamalan kauaa tehtykään.

Suosittelen paikkaa kenelle tahansa, joka tykkää taiteesta ja on valmis toimimaan vähän itsenäisemmin.

 

Lahden Musiikkimaa

 

Olin tet-harjoittelussa Lahden Musiikkimaassa. Valitsin kysyisen paikan, koska soitan siellä kitaraa ja paikka on todella kiva. Työtehtäviini kuului mm.  konserttiohjelmien teko konserttiin, konsertin valmistelu, sekä nuottien tekeminen ja tulostus. Työyhteisö oli todella mukava ja kaikki olivat aina ystävällisiä toisilleen.

Työaikani oli 10-16 päivittäin ja työssä parasta oli ehdottomasti paikan yhteishenki, sekä mukavat ihmiset. Työtehtävistä vähiten hauskimmat olivat tiskaaminen ja siivoaminen.

Suosittelen paikkaa henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita musiikista ja sen parissa työskentelemisestä, koska paikka oli tet-kokemuksena todella kiva.

TET Lahden Kaupunginteatterissa

 

Olin tet-harjoittelussa Lahden kaupunginteatterin tarpeiston hoidossa. Valitsin tämän paikan, koska odotin työn olevan melko kiinnostavaa ja erilaista.

Työtehtäviini kuului näytöksen aikana tavaroiden siirtäminen näyttämön takana, jotta näyttelijät saivat ne, uusien rekvisiittojen luominen ja tavaroiden valmistelu ja hakeminen uusien esitysten harjoituksiin.

Työyhteisö oli todella mukava. Kaikki näyttelijät olivat todella mukavia ja tuttavallisia ja kaikki tervehtivät minua ja halusivat jutella kanssani jo ensimmäisenä päivänä.

Työajat olivat erittäin joustavia, mutta yleensä päivät alkoivat klo 10-12 ja kestivät 5 tuntia.

Työssä parasta oli esityksen aikana näyttämön takana auttaminen, ja harjoituksien seuraaminen.

Työn huonoihin puoliin kuului liika odottelu, että työtä pääsisi tekemään, mutta luulen, että tämä johtui vain hiljaisesta viikosta.

Suosittelen tätä paikkaa muillekkin, koska tytö oli hauskaa, työyhteisö oli hyvä ja työ oli kiinnostavaa ja erilaista.

Mediatalo ESA

 

Olin tetissä Etelä-Suomen Sanomilla Mediatalo ESA:ssa. Valitsin sen, koska olin kiinnostunut toimittajan työstä ja siitä, miten juttuja tehdään lehteen.

Työtehtäviä oli muunmuassa aamupalaveriin osallistuminen, edellisen päivän lehden lukeminen ja sen arviointi sekä toimittajien kanssa keikoilla käynti.

Työyhteisö oli mukava. Muut työntekijät tervehtivät ja saattoivat tulla juttelemaan.

Työajat olivat yleensä 9-15, mutta keikkojen takia pääsin välillä vasta kolmen jälkeenkin tai jo ennen.

Työssä oli parasta keikoilla käynti ja aamupalaverit. Töissä oli välillä aika tylsää, koska töitä ja keikkoja ei aina ollut ja välillä päädyin vain istuskelemaan ja selaamaan lehteä.

Suosittelisin paikkaa, jos on kiinnostunut toimittajan työstä, mutta kannattaa pyytää kaveri mukaan, koska aika voi käydä pitkäksi yksikseen. En suosittele paikkaa niille, jotka eivät halua kirjoittaa tai lukea.

Mediatalo Esa (ESS)

 

Olin TET-harjoittelussa mediatalo Esalla, ilmarisentiellä. Työskentelin ESSn puolella.  Valitsin kyseisen paikan, koska halusin poistua mukavuusalueeltani ja kokeilla journalismin alaa. Työtehtäväni koostuivat lehtien analysoinnista, toimittajien kanssa työskentelystä ja kirjoitin lehteen yhden kommentinkin.

Työyhteisö oli hyvä, suurin osa olivat mukavia tettiläisille. Päiväni olivat 9-15, joskus saattoi mennä hieman yli kolmen.

Työssä oli parasta, ettei kukaa hengittänyt niskaan. Se oli hyvin itsenäistä. Päivittäiset keikat toimittajien kanssa olivat mielenkiintoisia. Ikävää tosin oli se, että tekemistä ei oikein riittänyt, ja jossain vaiheessa päivää pyöriteltiin peukaloita. Iltapäivällä tosin tuli taas tekemistä, ja siksi saattoi venyä ylitöiksi.

Suosittelen paikkaa, jos kestät istua toimistossa ja olet kiinnostunut kirjallisuudesta ja/tai journalismista. Pääset näkemään mitä työelämä on oikeasti, koska pääset osallistumaan esim. aamupalavereihin.

Suomen Lähetysseura

 

Olin Suomen Lähetysseurassa tet-harjoittelussa. Valitsin kyseisen työpaikan sen takia että olin Suomen lähetysseuran rippikoululeirillä ja halusin tutustua työhön josta en entuudestaan tiennyt oikeastaan mitään.

Työtehtäviini kuului esim. Jutun kirjoittaminen lehteen, tiedostojen siirtäminen yhteen ja mininäyttelyiden läpikatsaus ja niiden tietojen päivittäminen.

Lähetysseuralla on loistava työyhteisö ja erittäin hyvä ilmapiiri.

Työaikani vaihteli mutta suurimmaksi osaksi 9-15

Parasta työssä oli ehdottomasti jutun kirjoittaminen lehteen. ”’Ei niin kivaa” oli sisäilmaongelmat.

Suosittelen paikkaa ehdottomasti jos on vähänkin kiinnostusta sillä siellä pääsee tutustumaan moneen erilaiseen työnkuvaan joita ei näy arkielämässä.

Lahden musiikkitalo

 

Olin TET-harjoittelussa Lahden musiikkitalo nimisessä musiikkiliikkeessä. Valitsin kyseisen paikan, koska harrastan kitaran soittoa ja halusin tutustua hieman kyseiseen alaan. Työtehtäviini kuului siivoaminen, kitaroiden virittäminen ja varaston järjestely.

Työyhteisö oli mielestäni melko hyvä. Samaan aikaan kanssani oli toinen harjoittelija ja liikkeen omistaja oli paikalla. Työajat olivat erittäin mukavat. Menin joka aamu kymmeneen töihin ja pääsin yleensä lähtemään puoli kahden aikaan kun tehtävät oli tehty. Siivous oli melko tylsää, varsinkin kun  käytimme ainoastaan mäntysaippuaa, sillä sitä oli varastossa 6l ja muuta ei ollut. Suosittelen paikkaa niille, jotka tykkäävät musiikista ja ovat kiinnostuneet alasta.

Sinfonia Lahti

 

Olin tet-harjoittelussa Sinfonia Lahdella, eli Lahden Kaupunginorkesterilla. Valitsin paikan, koska olin kuullut siitä kavereilta tosi paljon hyvää. Olen myös erittäin kiinnostunut musiikista, sillä tähtään ammattimuusikoksi.

Tutustuin orkesterin toimintaan niin soittajien, kuin hallinnon näkökulmasta. Hallinnon tehtävissä tutustuin mm. intendentin ja tuottajan töihin. Pääsin myös suunnittelemaan unelmieni konserttia. Kuuntelin useita kertoja orkesterin harjoituksia ja pääsin roudaamaan soittajien paikat harjoituksia varten. Torstaina illalla pääsin myymään levyjä ja käsiohjelmia ja sinfoniakonsertin jälkeen pääsin kukittamaan  kapellimestarin.

Työyhteisö oli erittäin mukava, kaikki työntekijät olivat innostuneita omista työtehtävistään ja tekivät ne panostaen niihin kunnolla. Olin joka päivä töissä n. 5-6 tuntia. Parina päivänä osa tuuneista oli sijoitettu iltaan. Parasta työssä oli sen monipuolisuus, luovuus ja työympäristö. Työssäni ei ollut mitään, jossa en olisi pitänyt.

Suosittelen paikkaa musiikista kiinnostuneille, ja varsinkin sitä harrastaville koululaisille.

Yle Lahti

 

Olin työharjoittelussa Yle Lahdella. Valitsin paikan, sillä minua kiinnosti toimittajan ja radiojuontajan hommat. Pääsin tettini aikana puhumaan radioon, tekemään tv haastattelua, katugalluppia ja päivittämään heidän somea.

Työyhteisö oli värikäs ja rento. Työnantajani oli mukava ja hyvän tuulinen. Työssä oli parasta sen monipuolisuus. Työssä joutui välillä odotella, esim tv keikalle lähtöä. Suosittelen paikkaa lämpimästi, sillä jos toimittajan työ vähänkin kiinnostaa Yle Lahti on maino vaihtoehto.

 

 

Lahden Musiikkitalo

 

Olin tetissä Lahden Musiikkitalossa. Valitsin kyseisen paikan koska rakastan musiikin soittamista ja musiikkia ylipäätänsä. Se oli myös lähellä kotia ja koulua joten se oli kätevä paikka olla töissä.

Työtehtävinäni oli lähinnä siivous, kitaroiden viritys ja inventaarion teko. Pidimme välillä myös vahtia kaupassa toisen harjoittelijan kanssa, kun omistaja kävi asioilla. Työyhteisö oli oikeastaan vain kaupan omistaja. Työajat olivat odotettua lyhemmät; tulimme aina kymmeneksi, ja pääsimme lähtemään kotiin jo yhden maissa, jos hommia ei ollut enempää.

Työssä oli parasta rento ilmapiiri ja se, että saimme kokeilla erilaisia kitaroita ja vahvistimia. Tylsintä oli se, kun hommaa ei aina riittänyt tarpeeksi ja jouduimme siivoamaan kaiken mäntysaippualla. Siellä ei ollut muuta pesuainetta, pelkkää mäntysaippuaa 6 litraa varastossa. No, kokemus se oli sekin. Ihan hauskaa se oli kun miettii.

Suosittelisin paikkaa ihmisille, jotka osaavat musiikin perusteet; muuten kitaranviritys ja muut soittimiin liittyvät jutut voivat olla vähän vaikeita. Perus-arvosanaksi antaisin 8 1/2 joustavien työaikojen ja ilmapiirin vuoksi.

Ahtialan kirjasto

 

Olin TET-harjoittelussa Ahtialan kirjastossa. Valitsin kyseisen paikan, koska paikka vaikutti mielenkiintoiselta ja työ monipuoliselta, tämä työ ei kuitenkaan ollut ykkösvaihtoehtoni.

Työtehtäviäni oli mm. aineiston konvertointi, kirjojen hyllyttäminen ja varausten käsittely. Työyhteisö oli mukava. Työaikani oli pääosin klo 8-14, yhtenä päivänä klo 12-18.

Työssä parasta oli monipuoliset työtehtävät ja mukava ympäristö. Työssä ei ole mielestäni mitään huonoa, mutta se oli välillä hieman yksitoikkoista.

Suosittelen paikkaa muille, sillä työssä oppi paljon uusia asioita. Kaiken lisäksi alalta on mahdollista saada jatkossa kesätöitä.

Keskusmusiikki

 

Valitsin paikan, koska siellä oli kuulemma helppoa.

Viritin kitaroita, kokosin sähkörumpuja ja vaihdoin kitaraan kieliä.

Työntekijät olivat hyvin mukavia ja siellä oli lempseä fillinki.

Työaikani oli 10-15.

Työssä parasta oli juttelu ja soitinten soittelu.

Suurin osa oli vapaa-aikaa, joka oli välillä tylsää.

Suosittelen paikkaa, jos soitat jotain soitinta hyvin.

Hollolan vapaa-aikapalvelut

 

Olin tet-harjoittelussa Hollolan vapaa-aikapalveluilla, mutta työskentelin myös yhden päivän Kalliolan koululla kouluavustajana ja yhden päivän Kalliolan kirjastossa.

Valitsin kyseisen työpaikan, koska tunsin hyvin yhden nuorisotyöntekijän Kalliolasta ja sain paikan häneltä. Työtehtäviini kuului mm. lapsille juttelu ja heidän kanssaan pelaaminen, kirjastossa palautettujen kirjojen hyllyttäminen ja luokissa oppilaiden auttaminen erilaisissa koulutehtävissä.

Työyhteisö oli aika pieni, mutta todella mukava ja rento. En ollut tekemisissä kovin monien ihmisten kanssa. Työajat olivat hieman lyhyempiä kuin 6h/päivä. Muutamana päivänä olin ”iltavuorossa” vapaa-ajan kahvilassa klo 12 ja 13 eteenpäin.

Parasta työssä oli kun pääsi auttamaan lapsia ja juttelemaan ja pelailemaan heidän kanssaan. Kirjastotyö ei ollut kovin kivaa, koska se oli todella hiljaista ja tylsää. Suosittelen paikkaa muille, koska työ oli todella rentoa ja hauskaa.

Mediatalo ESA

 

Olin TET-harjoittelussa mediatalo ESAlla. Valitsin paikan siksi, että se ei sisällä ruumiillista työtä ja lehtien tekeminen  on mielestäni kiinnostavaa.

Työtehtäviini kuului palautteen kirjoittaminen päivän lehdestä joka päivä. Välillä osallistuin juttukeikolle ja kirjoitin muutaman kommentin myös painettavaan lehteen. Työntekijät olivat todella ystävällisiä. He tervehtivät joka aamu ja kysyivät kuulumisia. Tein itse työtä kahdeksasta kahteen.

Työssä parasta oli ehkä juttukeikoille osallistuminen ja seurata tällä tavalla toimittajia itse työssään. Välillä taas jäi kyllästyttämään jatkuva toimistossa istuskelu ja lehden lukeminen. Suosittelen paikkaa kaikille, jotka tykkäävät toimistotyöstä ja haluavat lähteä yllätyksellisiin seikkailuihin ympäri kaupunkia.

Valokuvastudio JenniMaria

 

Paikan osoite on Päijänteenkatu 9, 15140 Lahti, yritys ottaa valokuvia.

Tet-harjoittelijan töihin kuuluu kuvauksien valmisteleminen, valkokuvaustarvikkeiden kanto, erillaiset tehtävät tietokoneella ja muita pieniä ”apulais” hommia.

+Mukava paikka

+Sijainti

+Paljon ja monipuolista työtä

– Joinain päivinä paljon istumista

työpaikassa törmää mm. valokuvaajan ammattiin.

Turun Sanomat

 

Olin tetissä Turun Sanomien urheilutoimitukessa, joka nimensä mukaisesti sijaitsee Turussa. Turun Sanomat on Varsinais-Suomen suurin mediakeskus, jonka lehti verkkosivut tavoittavat  kymmeniätuhansia ihmisiä päivittäin.

Työtehtäviäni olivat osallistuminen keskusteluun, jossa päätettiin tulevien päivien lehdtien sisältö, juttujen kirjoittaminen ja niissä avustaminen, radiossa keskustelu.

Plussat ja miinukset:
+ työajat
+ ruoka
+ työtehtävät
– sijainti
Ammatit: uutistoimittaja, markkinointiassistentti, radiotoimittaja, kuvaaja, leikkaaja, päätoimittaja, tiedottaja

 

Asikkalan Kirjasto

 
Asikkalan kirjaston julkisivu

Asikkalan kirjasto sijaitsee yllättäen Asikkalassa, Vääksyntiellä.

TET-harjoittelijana tein yleisiä kirjastotöitä: kirjojen ja lehtien sekä VHS-kasettien lajittelua, muovitusta, tarroitusta ja konvertointia. Lisäksi valmistelin kirjaston tulevaa poistokirjamyyntiä. Jonkun verran oli myös siivoamista, hyllyjen pyyhkimistä ja sen sellaista.

Kirjastossa oli mukavaa henkilökuntaa sekä stressitön ja rento työympäristö. Taukoja oli kolme päivässä: aamun kahvitauko n. klo 9 (n. 15min), ruokatauko puolenpäivän maissa (n. 30min) ja iltapäivän kahvitauko klo 14 (n. 15min). Taukokeskustelut olivat ehdottomasti suosikkini koko kahdeksan päivän tet-jakson aikana. Pidän lukemisesta ja sain tusinoittain uusia ideoita muovittamistani kirjoista. Miinuksia ei oikeastaan ollut, paitsi työ oli välillä hyvin yksitoikkoista.

 

Jalkarannan kirjasto

 

Olin tetissä Jalkarannan kirjastossa. Tetin aikana lähinnä hyllytin ja tarrotin kirjoja sekä lainasin ja palautin asiakkaiden kirjoja. Järjestin myös asiakasrekisterin. Opin enemmän aakkostuksesta sekä kirjojen kategorioista. Kirjastolla oli töissä kirjastovirkailija ja mediaohjaaja. Asiakaspalvelu oli mukavaa, vaikka esim. varaukset ja tiedonhaku olivat vaikeita oppia.

+ Ei aikaisia aamuja

+ Kahvitauot

+ Rennot työtehtävät

+ Mukavat asiakkaat

– Työtehtävät olivat aina samoja

– Lyhyt ruokatauko

Luhta

 

Luhta on kotimainen vaatefirma, joka erityisesti valmistaa ulkoilu -ja urheiluvaatteita. Luhdan pääkonttori sijaitsee Renkomäellä. Tehtävänäni oli muun muassa auttaa suunnittelijoita järjestelemään paikkoja esimerkiksi tyhjäsinh ja täytin kansioita ja siivosin kaappeja. Täytin myös tietokoneella excel- taulukoita ja tein tavallaan ”assistentin” hommia.

Plussat

+  monipuoliset työtehtävät

+ hyvä ruoka

+ mukava ilmapiiri

+ työpaikka oli uusi ja hienon näköinen

Miinukset

– kansioiden tyhjääminen alkoi olla jo vähän tylsää

Ammatit

  • vaatesuunnittelija
  • suunntittelijan assistentti
  • tuotepäällikkö
  • sihteeri
  • toimitusjohtaja
  • myyntipäällikkö

 

 

Helsingin Kaupunginteatteri

 

Olin tetissä Helsingin Kaupunginteatterin lavastamossa. Lavastamo sijaitsee vanhalla leipätehtaalla. Lavastamossa valmistettiin lavasteita syksyllä ohjelmistoon tuleviin näytelmiin. TET-harjoittelijana pääsin maalaamaan pieniä lavasteita ja valmistamaan muita pieniä lavasteita.

Plussat:

+ Mukavat ihmiset

+ Rento ilmapiiri

+ Hyvä ruoka

Miinukset:

– Lavastamon ilmalaatu oli välillä huono

Ammatteja

– Lavastaja

– Maalari

– Puuseppä

Lahden Kaupunginkirjaston Musiikkiosasto

 

Olin TETissäni Lahden kaupuginkirjaston musiikkiosastolla. Kirjaston uudistetulla musiikkipuolella voi lainata erilaisia DVD-, Blu Ray, Cd- ja LP- levyjä, selailla nuotteja, kuunnella musiikkia, digitoida vaikka mitä, editoida ääntä ja kuvaa, soittaa musiikkihuoneessa erilaisia soittimia, tulostaa 3D tulostimella erilaisia pikkuesineitä tai vain surffailla netissä.

TETtini alkoi erilaisen laina-aineiston hyllyttämisellä ja uuden materiaalin käsittelemisellä. Aakkostaminen tuli hyvin tutuksi tuon reilun viikon aikana.

Plussat

+ Hyvä ilmapiiri ja mukavat työntekijät

+ Sopivat työajat ja hyvät tauot

+ Vaihtelevuus työtehtävissä

Miinukset

– Jos työt tekee nopeasti, on joutoaikaa, jota ei oikein tiedä, miten käyttäisi (no, joillekkin se on plussaa)

Työpaikalla törmäsi informaatikkoon, aamuiseen siivojaan ja ns. ”rivityöntekijöihin”.

Nordic Hysteria

 

Nordic Hysteria on yritys, joka suunnittelee ja valmistaa huonekaluja ja pienesineitä esim. valaisimia ja henkareita. Nordic Hysteria sijaitsee Puustellintiellä Joutjärven rannalla. TET-harjoittelijan tehtäviin kuuluu mm. pikkujuttujen esim. korttien suunnittelu tietokoneella, valaisimien ja henkareiden valmistuksessa auttaminen, siivoaminen sekä huonekalujen kuvauksissa auttaminen.

+Monipuolisia töitä

+Hyvät työajat

+Mukavia työkavereita

+Hyvää ruokaa

-Välillä oli tylsää

TET-paikassani törmäsi esim. sisustusarkkitehdin, arkkitehdin, suunnittelijan, muotoilijan ja puusepän ammateihin.

Taide-ja muotoiluinstituutti

 

 

Lahden muotoiluinstituutti sijaitsee Kannaksenkadulla ja siellä voi kouluttautua muotoilijaksi, medianomiksi tai kuvataiteilijaksi. Tehtäviini kuului auttaa muotinäytöksen suunnitelluissa ja kirjoittaa esimerkiksi vieraslistaa. Autoin myös jakamaan julisteita kaupungilla. Sain myös kokeilla osallistua valintakokeisiin.

+ rento aikataulu

+ ei kiirettä

+ sai auttaa vaatteiden valmistamisessa

+ ruoka

– välillä ei ollut tekemistä, mutta silloin sai pitää tauon tai lukea lehtiä

Muotsikalla törmäsi esimerkiksi opettajiin, vaatesuunnittelijoihin, sisustusarkkitehteihin ja ajoneuvomuotoilija.

Lahden konservatorio

 

 

Lahden konservatorio sijaitsee Sibeliuksenkadulla Lahden keskustassa. Se tarjoaa musiikkiopetusta aina muskarista ammattiopintoihin. Konservatorion toimintaan kuuluvat myös teoriatunnit, orkesterit ja kirjaston palvelut.

Tehtäväni liittyivät yleisesti muusikon/musiikinopiskelijan työhön. Niihin kuuluivat soitto- ja kamarimusiikkitunnit, niiden seuraaminen, harjoittelu, kirjastonhoito, tutustuminen Konservatorioon ja esiintymiset.

TET-paikan plussat ja miinukset:
+ sai oikeasti tutustua muusikon työhön
+ ei ollut tylsää, aina jotain tekemistä
+ monipuolisuus, mielenkiintoisuus
+ joustavuus
– epäsäännölliset työajat (jos ei tykkää niistä)

Työpaikalta löytyi muun muassa seuraavia ammatteja: eri soittimien opettajia, teoriaopettajia, rehtori + muut hallintoon kuuluvat, siivooja, vahtimestari.

Renkomäen Kirjasto

 

 

  • Renkomäen Kirjasto, Orimattilankatu 103
  • Tehtäviin kuului kirjojen hyllyttämistä, kirjojen lainausta/palautusta, DVD-levyjen tarkistamista, lasten auttamista ja muita pieniä tehtäviä

Plussia ja miinuksia:

+ Paljon erilaisia työtehtäviä

+Hyvää ruokaa Renkomäen koululta

+Mukavat kirjastonhoitajat

-Kirjojen hyllyttäminen käy nopeasti pitkästyttäväksi

-Jatkuvaa seisomista

  • Kirjastossa törmää kirjastonhoitajiin ja koulun opettajiin

Lahden Radio YLE 97.9MHz

 

Olin TETissä YLEllä. Paikka sijaitsee Lahden keskustassa ja siellä tuotetaan radio-ohjelmaa. Meillä oli työtehtävänä käydä haastattelemassa, editoida ja seurata ihmisten toimintaa. Työpaikka oli mukava, koska media-ala kiinnostaa.

Plussat

oli se että pääsi myös radioon itsekin ja pääsi haastattelemaan.

Miinukset oli se, että välillä ei tapahtunut mitään, vaan istuttiin koneella katsomassa uutisia.

TET-paikassani törmäsi työpaikkoihin, kuten uutistenlukija, toimistotyöntekijöitä, toimittajia.

 

Lahden kaupunginteatteri

 

Lahden kaupunginteatteri sijaitsee Kirkkokadulla, Lahden ydinkeskustassa. Teatterissa törmää näyttelijän, ohjaajan, artesaanin eli lavastajan, puvustajan, tarpeistonhoitajan,maalarin sekä metallityöntekijän ammatteihin. Vietin työelämään tutustumis-jaksoni lavaste-osastolla, joten tutustuin lähinnä listan loppupään ammatteihin.

Työtehtäviini kuuluivat:

  • maalaustyöt
  • rekvisiitan roudaaminen
  • erilaiset pienet tehtävät esineiden rakentamisessa
  • henkilökuntakokousten ja näytelmäharjoitusten seuraaminen.

 

Tet-paikkana teatteri oli mainio, työympäristö oli luova ja rento ja kahdeksan päivää meni nopeasti. Ainoana negatiivisena asiana mieleen tulee se, ettei paikalta saanut lounasta. (Kuvassa teatterin rakennus.)

Leka viestintä oy

 

Leka viestintä tekee erilaisista firmoista tiedotteita ja tet-valvojani on myös Sauna- lehden päätoimittaja. Tehtäväni oli kulkea mukana asiakkailla ja haastatella heitä. Toimistolla muokkasin erilaisia tekstejä nettiin ja lehtiin. Sauna lehteen tein oman jutun ja haastattelin Saunaseuran työntekijät. Sain myös pieniä kuvaus hommia.

Plussat

-Joka päivä erilaista, monipuolisuus ja ystävälliset asiakkaat, aika kului nopeasti

Miinukset

välillä pitkät automatkat, ei muuta

Tet paikassa törmää kaikenlaisiin ammatteihin, yleensä viestintä tai tiedotus firma on suuntautunut johonkin alalle. Meillä asiakkaina oli rakennus ja tekniksen alan firmoja.

Koulutuskeskus Salpaus, yksilölliset vaatteet

 

Koulutuskeskus Salpaus (Vaatetusala) sijaitsee Svinhufvudinkadulla, vaatetusalan opiskelijat tekevät vaatteita mittatilaustöinä ja korjaa vaatteita, esim. vetoketjun korjaus.

Koulutuskeskus Salpauksessa tettiläinen seuraa tunteja ja vie luokan roskia.

Plussat/Miinukset

+Pääsi seuraamaan tuntia

+Salpaus tarjosi ruoan

+Kahvitauot

-Pitkät päivät alkuviikosta

TET-paikassa törmää mm. opettajiin ja siivoojiin.

Lahden Musiikkitalo

 

Lahden Musiikkitalo on musiikkikauppa Lahden keskustassa. Siellä on monipuolisesti soittimia ja tavikkeita musiikkiin. Musiikkitalolla on myös musiikinopetusta, kuten pianon ja kitaransoittoa. Musiikkitaloon ei pääse TETtiin ellei ole asiakas. TET-harjoittelijan tehtäviä siellä on esim. sähköpianojen ja -rumpujen kasausta, paikkojen järjestelyä ja kitaroiden virittämistä. Ammatteja siellä on myyjä, pianonopettaja sekä kitaranopettaja.

TET-paikan +/-

Plussat:

  • Rentoa työntekoa
  • Erilaisia työtehtäviä
  • Mukavat työntekijät

Miinukset:

  • Hommat loppui nopeasti
  • pitkät tauot
  • Kävi välillä odotteluksi

Svenska Teatern

 

Svenska Teatern sijaitsee aivan Helsingin keskustassa, Pohjoisesplanadilla. 

Teatteri on nimensä mukaisesti ruotsinkielinen, mikä tarkoittaa, että kaikki näytelmät ovat tehty ruotsinkielisiksi ja suurin osa henkilökuntaa on ruotsinkielinen. 

Tet -jakson aikana olin tutustumassa nimenomaisesti teatterin puvustoon -joka oli suomenkielinen-, ja työtehtäviini kuului mm. vaatevaraston järjestäminen, teatteritaloon tutustuminen sekä roolivaatteiden ompelemien.

Pääsin myös käymään tulevan näytelmän mainoksen kuvauksissa, toimittamassa teatterin asioita kaupungilla sekä katsomassa Mamma Mia! -näytelmän kulissien takaa. 

Viikkoni oli erittäin monipuoinen ja mieluisa, enkä oikeastaan keksi siitä huonoja puolia. 

Tässä muutamia hyviä asioita, jotka jäivät päällimäisinä mieleen:

+ Mukava henkilökunta

+ Mielenkiintoiset ja monipuoliset työtehtävät 

+ Hyvät ja erilaiset työajat

+ Aina oli kunnon tekemistä eikä aika käynyt pitkäksi

 

Työpaikalla oli monien eri alojen ammattilaisia, esim. näyttelijöitä, pukijoita, ompelijoita, lavastajia, rakennusmiehiä, vastaanottovirkailijoita, lipunmyyjiä, vartijoita jne.

Kaiken kaikkiaan tet -viikko oli oikein mieluisa ja hyvä kokemus, ja voisin kuvitella alan sopivan minulle!

 

Pro Puu ry

 

-Yritys tekee puusta erilaisia esineitä ja pitää yllä galleriaa. Sijaitsee Satamakatu 2 A,
15140 Lahti

-Tehtävinä TET-paikassa oli mm. siivoaminen, paikan järjesteleminen ja pää- ja päiväkirjojen järjestely.

-TET-paikan plussat olivat hyvä ja rento ilmapiiri ja mukavat työntekijät. Ei ollut miinuksia.

-TET-paikassa ammatteja mm. puusepät, arkkitehtehdit, muotoilijoita ja sisustussuunnittelijoita.

Keskusmusiikki

 

Keskusmusiikki myy ja korjaa kaikkea musiikkiin liittyvää. Se sijaitsee Vesijärven- ja Hämeenkadun kulmassa Lahdessa.

Tet-harjoittelija pitää huolta erilaisten soittimien kunnosta.Esim virittää kitaroita. Harjoittelija tekee myös monenlaisia pikkutöitä,pakkaa tavaroita, purkaa pahvilaatikoita, käy rikkomassa rahaa, tiskaa

Keskusmusiikissa törmäsi pääasiassa myyjän ammattiin.

plussat

+hyvät työkaverit

+rennot työtehtävät

+ hyvä yleinen ilmapiiri

+pääsee tapaamaan muusikkoja ja muita viihdealan työntekijöitä

miinukset

-joskus riittämätön määrä työtehtäviä

 

Lahden musiikkiopisto

 

Lahden musiikkiopisto on oppilaitos, joka antaa mahdollisuuden harrastaa musiikkia eri muodoissa, sekä edellytykset ammatillisiin opintoihin.

TET -harjoittelijana pääsee tutustumaan eri oppitunteihin ja ammatteihin. Tehtäviin voi kuulua myös toimistotöitä, kuten kopiointia ja skannausta. Musiikkiopiston oppilaana on myös mahdollista päästä esim. säestämään oppitunneille ja konsertteihin.

Positiivista paikassa oli monipuolisen kuvan saanti siellä toimivista ammateista, toimitiloista ja -tavoista. Lisäksi säestäminen eri tilaisuuksissa oli mielenkiintoista ja hauskaa. Työ oli iltapainotteista, joten päivät tuntuivat hieman raskailta.

Musiikkiopistolla toimii monia eri ammatteja, kuten soiton- ja tanssinopettajia, laulu -ja muskariopettajia, rehtori, sekä markkinointialan ammattilaisia.

Tmi Ilse Juola

 

TET-paikkani on Lahdenkadun varrella, kerrostalon alimmassa kerroksessa maan alla. Eli yrityksellä ei ole julkisivua, eikä sitä tarvitakkaan. Sisustussuunnittelija auttaa asiakkaitaan sisustamaan yksityisiä ja julkisia tiloja.

TET-harjottelijoiden tehtäviä voisi olla mm. asiakaskäynnit, erilaisten tavaroiden vieminen ja tuominen, sisustaminen, papereiden ja hyllykköjen järjestely. Myös tapettien päivittäminen mallikirjoihin ja laattojen uudelleen järjestäminen ovat varmasti tärkeitä.

TET-paikan plussat ja miinukset:
+Hyvä työnantaja
+Vaihtelevat työajat
+Opetussessiot
+Tosi rennot olosuhteet
+Miinuksia ei ollut sillä paikkani oli aivan mahtava.

TET-paikassani oli vain yksi ammatti eli sisustussuunnittelija.