Mandala kauppa/ompelimo

 

Olin tetissä Mandala ompelimo/kaupassa, joka on osa Lahden kaupiunki kyläksi- projektia.

Valitsin paikan lähinnä koska se kuului Sylvia koti- yhdistykseen , jossa minun isovanhempani työskentelevät siellä ja ovat kertoneet minulle paljon hyviä asioita Mandalasta ja se herätti kiinnostukseni hakemaan sinne tet-jakson ajaksi.

Työtehtäviini kuului kahvitaukojen valmistaminen, kasvien kastelu, siivoaminen, kehitysvammaisten viihdyttäminen, ompelimon tuotteiden valmistaminen (esim. korujen ja hattujen valmistus) sekä tarvikkeiden ja ruokatarpeiden noutaminen/vienti.

Työyhteisö oli erittäin mukava ja lämminhenkinen! Työntekijöiden kanssa oli helppo tulla juttuun, vaikka osa heistä puhui vähän huonoa suomea. Pomo/ohjaajani oli erittäin mukava ja helposti lähestyttävä.

Työaikani olivat helpot, menin töihin klo. 9.30 aamulla ja lähdin klo. 15.20 (välillä jäin vähän pidemmäksi aikaa, tosin se oli omasta halusta eikä minun olisi ollut pakko jäädä).

Työ oli muutenkin todella mukavaa joten parasta asiaa työssä on vaikea sanoa. Parasta omasta mielestäni oli ulkomaalaisten kanssa työskentely ja kaupungilla asioiden itsenäinen hoitaminen.

Mandalassa työskentely oli mukavaa, mutta siellä helposti voi tulla tylsää jos teet tehtäväsi ripeästi, joten suosittelen ottamaan mukaan kuulokkeet joista voit kuunnella musiikkia työtehtävien lomassa.

Suosittelen Mandalaa jos sinua kiinnostaa sosiaalinen, rento ja suhteellisen monipuolinen työ.

Vastaa