Avainsana-arkisto: kauppa hyllytys

Kärkkäinen OY

 

Olin TET-harjoittelussa Kärkkäisellä. Valitsin Kärkkäisen koska sieltä oli hyvä mahdollisuus saada kesätyö. Minulla oli työtehtävinä hyllytys, tavaroiden purku ja pahvien kierrätys. Työyhteisö oli hiljainen. Työaikani oli 9-15. Työssä parasta oli tavaroiden hyllytys. Niin hauskaa ei ollut pahvien kierrätys. Suosittelen paikkaa muille jos haluat Tet-paikkaa jossa sinulle ei oiken puhuta kuin työtehtävät.

Launeen Prisma

 

Olin tet-harjoittelussa Launeen Prismassa. Valitsin kyseiseisen paikan koska en keksinyt muutakaan tet-paikkaa ja siellä sai joka päivä syödä Pizza Buffassa ilmaiseksi. Työtehtäviini kuului suurimmaksi osaksi hyllystystä, mutta myös asiakaspalvelua. Työyhteisö oli todella mukava ja työntekijöiden kanssa tulin hyvin toimeen. Ensimmäisenä päivänä tulin yhdeksään ja pääsin kolmelta ja loput päivät menin kahdeksaksi ja pääsin kahdelta. Parasta työssä oli varmaankin syöminen ja se kun työ oli niin itsenäistä. Työ oli aika yksitoikkoista. Suosittelisin paikkaa ahkerille nuorille, jotka jaksavat tehdä koko päivän fyysistä työtä.

Kärkkäinen Lahti

 

Olin tet-harjoittelussa Kärkkäisillä. Valitsin paikan, koska isäni on töissä siellä ja paikka kiinnosti minua ennestäänkin mahdollisten tulevien kesätöiden vuoksi.

Työtehtäviini kuului mm. lastin purkaminen, hyllytys, hinnoittelu ja asiakkaiden auttaminen. Työyhteisö oli rento, mutta asiallinen ja kaikki auttoivat mielellään. Työpäiväni alkoi kello 9.00 ja päättyi 15.00. Minulla oli kolme taukoa päivässä: yksi puolen tunnin lounastauko ja kaksi 12 minuutin kahvitaukoa.

Työssäni parasta oli mukava henkilökunta ja ilmainen lounas. Vähiten pidin siitä, että talo on suuri ja en siksi tiennyt kaikkien tuotteiden paikkoja.

Suosittelen ehdottomasti Kärkkäistä, koska siellä oppii suuren tavaratalon tavoille ja henkilökunta on aivan mahtava.

Prisma Holma

 

Olin tet-harjoittelussa Holman Prismassa. Menin sinne, koska en keksinyt mitään muuta ja matkakaan ei ollut erityisen pitkä. Hyllytin tavaroita, vein roskia ja yritin auttaa ihmisiä. Työyhteisö oli ihan mukava. Olin klo 9-15 töissä. Parasta oli, että ei tarvinnut olla koulussa ja sai syödä Pizza Buffassa. Välillä oli vähän tylsää. Suosittelen paikkaa muille jos ei keksi mitään muuta erikoista.

J. Kärkkäinen Oy

 

Valitsin Kärkkäisen, koska halusin tietää, millaista on työskennellä kaupassa. Työtehtäviäni olivat tavaroiden purku lastauslavoilta, sekä hyllyjen täyttö ja järjestely.

Työskentelin paljon muiden tettiläisten kanssa, joita oli minun lisäkseni 6. Aikuiset olivat pääosin mukavia, mutta kaikki eivät mielestäni olleet sopivia tettiläisten ohjaukseen. Työaikani oli pääosin 9-15, mutta sen soveltaminen onnistui, kun vaan korvasi poissaollun tunnin myöhemmin.

Työssä parasta oli uusiin ihmisiin tutustuminen ja hyllyjen siistiminen. Työssä seisottiin pääosin koko päivä, mikä oli välillä aika puuduttavaa. Suosittelen paikkaa muille, koska siellä oppii paljon kaupan toiminnasta ja siitä, mitä kaikkea ns. asiakkaille näkymätöntä kaupassa tapahtuu.