Henkilöille jotka tarvitsevat oman elämänsä hallintaan asumispalveluiden lisäksi tukipalveluja ja tukiverkoston, talossa järjestetään heille tuettua palveluasumista. Lahden Validia-palvelut tuottaa palveluasumisen lisäksi asumisvalmennusta, lomitusta ja päivätoimintaa. Henkilöille jotka tarvitsevat oman elämänsä hallintaan asumispalveluiden lisäksi tukipalveluja ja tukiverkoston, talossa järjestetään heille tuettua palveluasumista. Paikka sijaitsee Lahden keskustassa Heinäkadulla.
TET-harjoittelijan tehtäviin kuuluu päivätoiminnassa avustamista ja ruoan tarjoilua ja viemistä pöytiin. Jos tarvitaan joidenkin koristeiden tekoa tulevaan tapahtumaan tai juhlaan, tettiläinen tekee koristeita sillä aikaa, kun muuta tehtävää ei ole. Tet paikassa tärkein tehtävä on ottaa asiakkaat huomioon.
Paikan plussat ja miinukset:
+TET-paikassa sai olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Paikka oli opettavainen ja työkaverit olivat mukavia. Oli mukavaa puhua erilaisten ihmisten kanssa ja auttaa heitä. Työ ei ollut liian tiukkaa, vaan melko rentoa ja joustavaa.
TET-jakson aikana törmäsin työpaikassa ammatteihin kuten päivätoiminnanohjaaja, lähihoitaja, lääkäri, sairaanhoitaja ja vammaistyöntekijä.