Olin tet-harjoittelussa Asemantaustan päiväkodissa, valitsin paikan sijainnin ja tuttujen työntekijöiden perusteella.
Työtehtävinä minulla oli 1-3 vuotiaiden lasten perushoitoa eli syöttämistä, nukuttamista, pukemista ja vessassa käyttämistä. Leikin ja puuhailin lasten kanssa sekä vahdin heitä.
Työyhteisö oli lämmin ja mukava, töihin oli kiva tulla ja muut työntekijät ottivat vastaan hyvin. Työntekijät olivat avuliaita ja asiantuntevia.
Työaikani vaihtelivat, jotta näkisin päiväkodin toimintaa monipuolisesti.
Parasta työssä oli iloiset ja päivää piristävät lapset, miinuksia olivat välillä tottelemattomat ja huonolla tuulella olevat lapset. Mutta suurimmaksi osaksi lapset olivat oikein ihania.
Suosittelisin päiväkoteja kaikille jotka ovat lapsirakkaita ja sosiaalisia, työ oli hyvin ihmisläheistä. Työ ei välttämättä sovi ihmisille joilla on lyhyt pinna.