Villa Piiparin päiväkoti

 

Olin tet-harjoittelussa Villa Piiparin päiväkodissa, 3-5 -vuotiaiden ryhmässä . Halusin päiväkotiin, sillä pidän lapsista, valitsin juuri Villa Piiparin, koska olen itse ollut pienenä siellä hoidossa.

Työtehtäviin kuului mm. lasten kanssa oleminen ja leikkiminen, lasten avustaminen esimerkiksi pukeutumisessa, ja syömisessä, lisäksi työtehtäviini kuului tavaroiden järjesteleminen ja muut pienen askareet. Olin myös mukana retkillä ja muilla ulkoiluilla.

Työyhteisö oli rento ja ystävällinen. Työyhteisöön kuului hoitajia, jotka olivat minulle entuudestaan tuttuja päiväkotiajoiltani. Työaikani olivat 8:30-14:30.

Työssä parasta oli lasten kanssa oleminen ja leikkiminen. Lasten päiväuniajat ja ulkoilut eivät olleet niin mieluisia, sillä silloin ei yleensä ollut mitään tekemistä.

Vaikka oma kokemukseni ei ollut niin mieluinen suosittelen paikkaa muille mikäli pidät lapsista ja heidän kanssa toimimisesta.

Vastaa