Olin tet-harjoittelussa Holman k-raudassa, koska ajattelin että työtehtävät olisivat mielenkiintoisia ja sijainti oli hyvä. Tein töitä noin puolet ulkopihalla ja puolet myymälässä. Työtehtävät olivat kuitenkin hyvin tylsiä ja toistuvia, varsinkin ulkopihahommissa. Työtehtäviä oli pääasiassa roskien kerääminen, lattiapintojen pyyhkiminen ja lautojen asettelu. Myymälässä pääsin mm. kasaamaan erilaisia trimmereitä ja ruohonleikkureita, joka olikin työssä ehdottomasti mukavinta. Työyhteisössä ei ollut oikeastaan moitittavaa paitsi henkilö joka antoi ulkopihalla työtehtäviä ei ollut ollenkaan rento, eikä hän antanut ollenkaan positiivista palautetta. Tulin joka päivä yhdeksään ja pääsin kolmelta, joka oli mielestäni hyvä työaika. En suosittelisi paikkaa, koska työtehtävät olivat pääasiassa tylsiä.