yksityinen tila

 

Olin tet- harjoittelussa yksityisellä tilalla.  Valitsin kyseisen paikan koska halusin kokeilla jotain uutta.  työtehtäviini kuului kaikenlaista. tehtiin sellaista kukkapenkkiä, maalattiin pöytää ja tuoleja, kitkettiin marjapensaita ( se oli hirveetä xd ), kannettiin lautoja yms.

Työ yhteisö oli mukava. tettiläisiä oli kaksi ja kaksi työnantajaa. teimme kahdessa  eri paikassa töitä. työajat olivat aina samat. työt alkoivat klo 8:00 ja loppuivat klo 14:00.  Työssä parsta oli se , ettei tarvinnut tehdä yksin. pidin myös lautojen ja pihakalusteiden maalaamisesta. Työssä inhottavaa oli marjapuskien kitkeminen ja sateessa lautojen kantaminen.

Suosittelen paikkaa tai vastaavanlaista paikkaa muille, koska se on hauskaa ja opettaa paljon esim perus pihatöistä.  Ei kannata mennä yksin, koska aika saattaa tuntua aika pitkältä.

Vastaa