Kaikki kirjoittajan Inka Korkkula artikkelit

Vero Moda Trio

 

Olin tet-harjoittelussa Trion Vero Modassa. Valitsin kyseisen paikan, sillä olin ollut aikaisemminkin siellä taksvärkissä ja tykkäsin silloin olla siellä.

Päiväni yleensä koostui siitä, että aamulla, kun saavuin kaupalle niin aloin joko imuroida tai lakaista lattioita. Sen jälkeen tyhjensin pahvilaatikoita, joissa oli uusia vaatteita jotka ei olleet vielä menneet myyntiin. Sitten hälyytin vaatteita ja vein vaatteet paikoilleen.

Työyhteisö oli mielestäni todella huono, sillä siellä oli top-työntekijöitä, jotka laitettiin määräämään mulle työt, mutta ne ei kuitenkaan itsekkään tienneet mitä tehdä. Loppujen lopuksi ne oli omasta mielestään kuin paikan pomoja vaikka eivät olleet kuin muutaman vuotta vanhempia.

Työajat olivat 9.30-15.30 tai 10-16.

Työssä parasta oli se, kun pääsi töistä vain kotia tai ruokatauot ja vikana päivänä sain valita yhden vaatteen ja sain myös pienen lahjan sen lisäksi.

Henkilökohtaisesti en tykännyt ollenkaan olla siellä ja sinne meneminen oli todella ahdistavaa, sillä päivät kuluivat todella hitaasti ja ne olivat aina samanlaisia eikä ikinä voinut istua. En tykännyt muista työntekijöistä sillä ne olivat todella koppavia ja siellä oli noin 3 henkilöä, jotka eivät koko aika katsoneet joko vinoon tai edes olivat ystävällisiä.

En suosittele kyseisessä paikassa työskentelemistä, sillä suurin osa muista työntekijöistä oli koppavia ja teet aina vain sitä samaa hommaa joka päivä.