Avainsana-arkisto: sisustus

Lauran kauppa

 

Olin TET-harjoittelussa Lauran kaupassa, Vääksyssä. Valitsin kyseisen työpaikan TET-paikakseni, koska tahdoin saada uusia ja erilaisia työkokemuksia. Olin kahdeksannella luokalla TET-harjoittelussa ala-asteella, joten kaupassa työskentelystä opin erittäin paljon uusia taitoja, esimerkiksi asiakaspalvelua ja kassalla toimimista.

Työtehtäviäni olivat maahantuonti-sivuston päivittäminen, asiakaspalvelu, kassalla työskentely, työpaikan imurointi sekä vaateosaston järjesteleminen. Työyhteisö TET-paikallani oli erittäin ystävällinen, avoin sekä auttavainen. Minua kuunneltiin ja sain tehtäväkseni monipuolisesti erilaisia tehtäviä.

Olin TET-harjoittelussa ainoastaan kolme päivää, maanantaista keskiviikkoon, sillä lähdimme syyslomaksi ulkomaille. Olin töissä maanantaista keskiviikkoon klo 10-16. Pidin työstäni erittäin kovasti ja sainkin omasta tahdostani jäädä päivittäin vielä pidemmäksi aikaa tekemään töitä.

Parasta työssäni olivat mukavat työkaverit, monipuoliset ja erilaiset tehtävät, asiakaspalveluun osallistuminen sekä kassalla toimiminen. Pidin kaikista työtehtävistäni, eikä mikään työtehtävä ei ollut mielestäni ikävä. Pidin erittäin paljon työpaikastani ja suosittelenkin lämpimästi TET-paikaksi Lauran kauppaa. Lauran kaupassa on mahdollista saada erilaisia työtehtäviä ja oppia paljon uusia taitoja. Asiakkaiden avustaminen ja kassalla toimiminen kehittivät sosiaalisia taitojani entisestään.