Lahden Musiikkitalo

 

LAHDEN MUSIIKKITALO

Lahden Musiikkitalo on Vapaudenkadulla sijaitseva musiikkiliike. Liikkeessä myydään soittimia ja muuta musiikkiin liittyvää aina kitaran kielistä studiolaitteisiin. Musiikkitalo järjestää myös soittotunteja halukkaille.

TET-harjoittelijan työtehtäviin kuuluu tuotteiden myynti ja hinnoittelu, kitaroiden virittely, erilaisten instrumenttien kasaaminen sekä muutenkin yleisesti”liikkeen pitäminen pystyssä”.

TET-paikan hyviä puolia olivat suhteellisen monipuoliset työtehtävät sekä rento ja avustava atmosfääri muiden työntekijöiden kesken. Huonoja puolia olivat työtehtävien riittämättömyys, sillä työpaikalla oli 3 tettiläistä samaan aikaan. Lisäksi asiakkaita ei ollut yleensä kuin muutama per päivä.

Työpaikan ammatteja ovat ainakin myymäläpäällikkö ja myyjä.

 

 

 

 

Vastaa