Picnic

 

Olin tet-harjoittelussa Sykkeen Picnicissä. Valitsin tet-paikkani kaverini suosittelujen perusteella. Työtehtävinä minulla oli mm. annosten tarjoilua, pöytien putsaamista ja myytävien tuotteiden valmistamista(mm. smoothiet, patongit). Työtehtävät olivat selkeästi ohjeistetut, sekä työpaikan arvot olivat helposti huomattavissa. Työpaikassani oli mukava työskennellä hyvän työilmapiirin ja kiinnostavien työtehtävien ansiosta.

Työajat riippuivat joka päivä sille päivälle merkityistä ajoista työvuorolistan mukaan. Maanantaina olin töissä 9.00-15.00 tiistaina ja torstaina olin töissä 14.00-20.00, keskiviikkona olin töissä 11.00-17.00 ja perjantaina menin töihin 7.00 jä pääsin kotiin 13.00. Oli mielenkiintoista työskennellä erilaisina aikoina, koska työtehtävät vaihtelivat paljon sen mukaan. Esimerkiksi aamuvuorossa tehtiin päivän annoksia valmiiksi ja purettiin lasteja, mutta iltavuorossa siivoiltiin paikkoja, kierrätettiin hävikkiruokia jne.

Parasta työssäni oli sen monipuolisuus ja mahtavat työkaverit. Minut otettiin hyvin mukaan juttuihin heti ensimmäisestä päivästä lähtien:) Huonoja puolia ei minulla äkkiseltään tullut mieleeni.

Suosittelen tet-paikkaa ehdottomasti kaikille, jotka ovat kiinnostuneita palvelualan tyyppisestä työstä. Työ oli sosiaalista, joten en suosittele työtä tyypeille, jotka eivät ole elementissään ihmisten kanssa jutelessa ja sosiaalisissa tilanteissa. Työssä sai tutustuttua hyvin kahvila-alan yrityksen perustoimintaan, tuotteiden tilaamisesta, varastolla käymiseen.

 

Vastaa