Avainsana-arkisto: varhaiskasvatus

Herrasmannin päiväkoti

 

Valitsin TET-paikakseni Herrasmannin päiväkodin, sillä halusin kokemusta ihmisläheisestä työstä. Työtehtäviini kuului muun muassa pienehköt siivoustehtävät, sekä ruokailuissa ja ulkoiluissa avustaminen.

Työyhteisö päiväkodissa oli mukava ja positiivinen. Työaikani olivat klo 8.00-14.00 koko TET-jakson ajan. Parhaita puolia työssä olivat mukavat työkaverit ja toisten avustaminen.

Suosittelen Herrasmannin päiväkotia kaikille, jotka pitävät lapsista, ihmisläheisestä työstä ja ovat esimerkiksi kiinnostuneita hoitoalasta tai varhaiskasvatuksesta. Päiväkodissa oli hauskaa työskennellä ja työtehtäviä oli monipuolisesti.

Paavolan Päiväkoti

 

Olin tet-harjoittelussa Paavolan päiväkodissa, Mukulamäen ryhmässä (0-3 vuotiaat). Valitsin Paavolan päiväkodin, koska halusin päiväkotiin ja päädyin hakemaan Paavolaan, koska se oli melko lähellä. Työtehtäviini kuului lasten kanssa touhuamista, pukemista ja riisumista, syöttämistä ja lelujen, sekä muiden tavaroiden putsaamista.

Työyhteisö oli mukava ja minut otettiin hyvin vastaan. Olin töissä klo 9-15, joten aamut eivät olleet kovinkaan aikaisia. Työssä oli parasta kun sai touhuta lasten kanssa. Toisaalta, kun lapset eivät totelleet taikka kuunnelleet, ei työ ollutkaan niin mukavaa. Lasten päiväuniaikana oli myös hieman tylsää, kun aina ei ollutkaan tekemistä. Suosittelen Paavolan päiväkotia, jos tykkäät viettää aikaa lasten kanssa.

Villa Piiparin päiväkoti/Ainola

 

Olin tet-harjoittelussa Villa Piiparin päiväkodin Ainolassa. Valitsin kyseisen paikan, koska minua kiinnostaisi tulevaisuudessa työskenteleminen lasten kanssa.

Työtehtäviini kuului lasten auttaminen, heidän kanssaan leikkiminen,kirjojen lukeminen sekä pelailu yhdessä lasten kanssa.. Mielestäni työssäni oli lähes kaikki mukavaa. Se ei ollut mukavaa, jos jotkut lapset tappelivat tai eivät totelleet.

Mielestäni työyhteisö oli ystävällinen ja avoin. Työaikani olivat vaihtelevat, ja menin lähes joka päivä eri aikaan töihin 8 ja 10 väliltä.

Suosittelen paikkaa muille, jos on kiinnostunut kyseisestä alasta tai muuten lasten kanssa työskentelystä, koska mielestäni harjoittelupaikassa pääsi hyvin tutustumaan kyseiseen ammattiin.

Metsäpellon seurakuntakoti

 

Valitsin tämän paikan tet-harjoitteluun, koska halusin tehdä töitä lasten ja nuorten kanssa, mutta en halunnut, enkä päässyt kouluihin tai päiväkoteihin.

Pääosin leikin lasten kanssa ja autoin heitä askarteluissa sekä pukemaan ulkovaatteet, jos he eivät osanneet. Autoin myös hieman suunnittelemaan kerhotoimintaa. Työyhteisö oli tauoilla joskus kiusallinen, koska ns. ohjaajani eivät puhuneet minulle juurikaan, mutta muuten työyhteisö oli mukava ja rento.

Työaikani olivat hyvin vaihtelevia riippuen siitä milloin ja kuinka paljon kerhoja oli kunakin päivänä. Kahtena päivänä olin töissä klo 8-16, yhtenä klo 8-15 ja loppuina päivinä klo 8-11.30 ja klo 9-12.

Työssä parasta oli lasten kanssa tekeminen ja leikkiminen, koska lapset tykkäsivät leikkiä kanssani ja he eivät arvostelleet minua lainkaan. Aikuisten tietynlainen ujous ja työn rankkuus ei ollut niin kivaa.

Suosittelisin paikkaa sellaisille ihmisille jotka tykkäävät lapsista ja jaksavat olla heidän kanssaan koko päivän hermostumatta. Kannattaa myös tuntea olonsa luontevaksi lasten kanssa niin työstä tulee mukavampaa.